Yksi asia mistä olen omissa lapsissani erityisen ylpeä on se, että he kaikki lukevat kirjoja. Toki puhelimen ja muiden ruutujen parissa vietetty aika on heilläkin paljon enemmän mitä toivoisin sen olevan, mutta sentään sen lisäksi he lukevat. Joskus he voivat uppoutua kirjan pariin pitkäksikin aikaa. Samanlaista keskittymistä soisi toivovan myös läksyjen teossa. Ekaluokkalaisellamme käy valitettavan usein niin, että hän tarkistaa puhelimelta mitä tuli läksyksi (annetuista läksyistä otetaan kuva liitutaululta). Sitten kaverilta onkin tullut joku viesti, ja hän uppoutuu siihen, ja unohtaa, että oli tekemässä läksyjä.

Kirjojen lukeminen on lineaarinen, syvän ajattelun prosessi. Ihminen on lukenut vasta muutaman tuhannen vuoden ajan. Sinä aikana lukeminen on laajentanut ajatteluamme ja muuttanut lajimme älyllistä evoluutiota. Tämä on mahdollista ihmisaivojen hämmästyttävän muuntautumiskyvyn ansiosta. Aivoissa tapahtuu uusia yhteyksiä ja ne mukautuvat uusien kokemusten myötä. Samalla tavalla kuin tuhansia vuosia sitten keksitty kirjan lukeminen, myös internet muovaa aivojamme, kun vietämme siellä aikaa.

Ensimmäisissä kirjoissa ei ollut tapana käyttää välilyöntejä sanojen välissä lainkaan. Ne olivatkin tarkoitettu ääneen luettaviksi, eikä hiljaa itsekseen lukemista harrastettu. Kirjan eteen pysähtyminen ja keskittyminen yhteen liikkumattomaan esineeseen onkin ollut ihmisille melkolailla luonnoton siirtymä. Historian saatossa olemme tottuneet siihen, että huomiokykymme voi harhailla ympärillämme tapahtuvan maailman liikkuvista kohteista toiseen. Kognitiivinen neurotieteilijä Maryanne Wolf kirjoittaakin, että "emme ole syntyneet lukemaan". Toisin kuin puhuttu kieli, joka kehittyy lapsilla vain altistumalla puheelle, lukemista pitää opetella.

Kirjan lukemiseen tarvittava syvä ajattelu on siis taito, jota pitää harjoitella siinä missä kaikkia muitakin taitoja. Internet on tuonut ulottuviimme lisää ja aina lisää tekstiä mitä ihmeellisemmistä aiheista. Internetin avulla pystymme etsimään tietoa paljon helpommin ja nopeammin kuin silloin kun tieto piti etsiä pelkästään kirjoista. Saamme siis yhä enemmän harjoitusta myös toisenlaisesta, pinnallisemmasta lukemisen tavasta, jota teemme lähinnä digitaalisen median parissa.

Norman Nielsen Group on tehnyt jo useamman vuosikymmenen työtä verkkopalvelujen käytettävyyden parissa. He sanoivat jo vuonna 1997 tehdyssä tutkimuksessaan, että ihmiset harvoin lukevat verkossa tekstiä sanasta sanaan. Sen sijaan verkossa ihmiset silmäilevät ja etsivät heitä kiinnostavia avainsanoja, listoja ja alaotsikoita. Tutkimus on tehty uudestaan vuonna 2020 ja sen löydökset ovat pääosin samoja kuin ensimmäisessä yli kaksikymmentä vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa. Monissa nettikirjoittajan oppaissa neuvotaankin kirjoittamaan lyhyitä kappaleita ja käyttämään yleisesti paljon vähemmän sanoja kuin "perinteisessä" kirjoittamisessa. Steve Krug onkin kirjoittanut ikonisessa käytettävyysoppaassaan, "Don't make me think", yhdeksi pääohjenuoraksi: "Poista jokaiselta sivulta puolet sanoista, sitten poista puolet siitä mitä jäi jäljelle."

Ja tietenkin tämä toimii verkossa. Sisältö internetissä on hyvin moninaista. On aivan eri asia luetko Vero.fi sivuston ohjeita metsätalouden veroilmoitukseen vai Long Playn toimittamaa pitkää artikkelia Ruotsin jengirikollisuudesta. Mutta verkossa tapahtuva silmäily on sitä mitä lukemisestamme on pääosin tullut. Koko sosiaalisen median ajatus perustuu monen peräkkäisen lyhyen sisällön kuluttamiseen, oli kyse sitten Twitterin tekstipäivityksistä tai TikTokin lyhyistä videoista.

Kirjassaan Pinnalliset Nicholas Carr kertoo kirjan ja painetun sanan historiasta. Pinnalliset on julkaistu vuonna 2010 jolloin internet oli vielä kovin erilainen, mutta Carrin teksti tuntuu edelleen ajankohtaiselta: "Jos sivuilla hitaasti edenneet painetut sanat vaimensivat haluamme uppoutua mielen ärsykkeisiin, niin verkko kannustaa siihen. Se palauttaa meidät meille luontaiseen herpaantuneisuuden tilaan, ja tekee sen tarjoamalla meille paljon enemmän ärsykkeitä kuin esi-isämme koskaan joutuivat kestämään."

Eräs meille kaikille tuttu internetselainten käyttämä teknologinen ratkaisu on nimeltään hyperlinkki. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä mahdollistaa lukijan siirtymään pois lukemansa tekstin ääreltä, jonkin toisen tekstin pariin. Kirjoissa tällaista ominaisuutta ei tietenkään ole. Linkkien myötä uutisia toimittavat mediatalot voivat houkutella käyttäjän päättymättömään klikkailujen sarjaan yhä kiinnostavammalta kuulostavien uusien sisältöjen pariin.

Esimerkiksi Iltalehden artikkelisivulla on itse pääsisällön lisäksi koko ajan näkyvillä listaus suosituimmista artikkeleista ja kasa mainoksia. Silloin tällöin törmää jopa videosisältöön, joka tunkee näkyville pieneen ruutuun sivua alaspäin skrollatessa. Mikään näistä asioista ei varsinaisesti helpota itse artikkelin lukemiseen keskittymistä. Yksi asiaa helpottava kikka mainosten estäjien lisäksi on laittaa selain niin kutsuttuun lukijatilaan. Ainakin Safarissa ja Firefoxisa tämä löytyy selaimen osoiteriviltä dokumentti-ikonia painamalla.

“Linkkien arvioiminen ja niihin liittyvät navigointiratkaisut sekä samanaikainen lukuisten aistiärsykkeiden prosessointi”, Nicholas Carr kirjoittaa, “vaativat jatkuvaa henkistä koordinointia ja päätöksentekokykyä, mikä puolestaan häiritsee aivojen suorittamaa tekstin tai muun informaation tulkitsemistyötä.” Samankaltaisia johtopäätöksiä voi lukea Norman Nielsen Groupin verkkolukemista käsittelevästä tutkimuksesta (tutkimus tehtiin seuraamalla koehenkilöiden silmien liikettä verkkosivuilla). Siinä todettiin, että tekstin sekaan sijoitetut lainaukset ja mainokset saavat kyllä ihmisten katseen kohdistumaan niihin, mutta ne myös häiritsevät itse lukemista. Tutkimuksessa osallistujat lukivat artikkelia lähes lineaarisesti, kunnes he törmäsivät lainaukseen tai mainokseen. Useammat osallistujat jättivät tämän jälkeen lukemisen ja siirtyivät kevyeen tekstin skannaukseen.

Ihmisen aivoilla on uskomaton kyky muuttua ja mukautua, kun ne saavat harjoitusta jostain tietystä asiasta. Aivotieteilijät kutsuvat termiä nimellä neuroplastisuus. Siinä aivot sopeutuvat uusiin käyttäytymismalleihin ja kokemuksiin. Lontoon taksikuskeilla tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että heillä on aivoissaan enemmän harmaata ainetta hippokampuksen alueella kuin muilla saman ikäisillä, saman opiskelutaustan omaavilla ja saman älykkyyden omaavilla ihmisillä. Lontoon katuja ei ole suunniteltu ruutukaavaan kuten vaikkapa New Yorkin Manhattanilla. Tästä syystä Lontoossa taksikuskit joutuvat luottamaan muistiinsa monissa navigointiin liittyvissä asioissa. Tämä tuhansien ja tuhansien tuntien muistin harjoittaminen on siis tutkitusti vaikuttanut heidän aivojensa rakenteisiin.

Neuroplastisuus on siis ominaisuus, jossa myös aikuisilla, ei vain lapsilla, on mahdollisuus muuttaa aivojaan, ja harjoittaa niitä oppimaan uutta. Jopa sävelkorvan kehittäminen myöhemmällä iällä on tutkittu olevan mahdollista juuri neuroplastisuuden vuoksi. Myös internetissä viettämämme aika kehittää ja muuttaa aivojamme. Ja kun teemme sitä päivittäin vuodesta toiseen, saamme miljoonia harjoituskertoja erilaisesta lukemisen tavasta kuin se mitä kirjan lineaarinen lukeminen on. Neurotieteilijä Michael Merzenichin mukaan "aivomme ovat rakentuneet uudestaan tämän altistuksen ansiosta". Hän kertoo myös, että "kun kulttuuri aiheuttaa muutoksia tavassa käyttää aivoja, se kehittää erilaisia aivoja".

Nykyään meillä on siis useita erilaisia tapoja lukea. Mutta miten ihmiset nykyään sitten lukevat? Naomi S. Baron kirjoittaa kirjassaan How we read now viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tehtyyn tutkimukseen perustuen, että yleisesti ihmiset lukevat paljon vähemmän kirjoja kuin ennen. Eri maissa toki luetaan hyvin erilailla. Norjassa 88 prosenttia aikuisista on kertonut lukeneensa vähintään yhden kirjan viimeisen vuoden aikana. USA:ssa tämä luku on 73 prosenttia ja Italiassa 42 prosenttia. Suomessa tilastokeskuksen mukaan yli 75 prosenttia on lukenut vähintään yhden kirjan viimeisen puolen vuoden aikana. Vaikka Suomessa edelleen luetaan kirjoja, luettujen kirjojen määrä sen sijaan on vähentynyt. Vuonna 1981 noin 30 prosenttia oli lukenut vähintään kymmenen kirjaa puolen vuoden aikana. Vuonna 2017 enää 13 prosenttia oli lukenut vähintään kymmenen kirjaa.

Naomi S. Baronin tutkimuksissa painettu teksti oli selkeästi parempi kun koehenkilöitä testattiin kysymyksillä, jotka vaativat enemmän keskittymistä. Jos taas kysyttiin vain avainkohtia, painettu ja digitaalinen teksti olivat yhtä hyviä. Huomioitavaa on myös havainto, että sosiaalisen median suurkuluttajat pärjäsivät huonommin tekstin ymmärrystä mittaavissa kysymyksissä.

Digitaalinen media ei ole katoamassa meidän tai lastemme elämästä mihinkään. Tietyissä tilanteissa internet osoittautuu ylivertaiseksi tavaksi etsiä ja lukea informaatiota. Omien lapsieni toivon jatkavan lukuharrastusta ja aivojensa harjoittamista myös kirjojen lukemisen parissa. Digitaalisten laitteiden houkutus, ja se mitä se tekee lasteni ja muiden ihmisten keskittymiskyvylle, on kieltämättä huolestuttava kehityssuunta.