Jos istut mukavassa toimistotuolissa, kun luet tätä, lihastoimintasi on melkein samalla tasolla kuin sängyllä makoillessa. Jos olet istunut puoli tuntia yhtä soittoa, valtimoiden kuormitus on pienentynyt ja se taas johtaa (checks notes) oksidatiiviseen stressiin. Tunnin istumisen jälkeen reisien verenkierto hidastuu ja veri alkaa pakkautua jalkoihin, minkä seurauksena verenpaine nousee.
Yhä useampi suomalainen tekee työnsä koneen äärellä, jossa yleensä istutaan. Jos en itse tietoisesti katkaise istumista, istuisin tunteja paikallani. Työtehtävien puitteissa nimittäin IT-töissä ei tule sellaisia luonnollisia hetkiä, joissa pitäisi nousta, kävellä tai mitenkään käyttää ruumistaan mihinkään fyysiseen suoritukseen.
Evoluution näkökulmasta tällainen pitkiä aikoja paikallaan istuminen on luonnotonta. Varsinkin mukavassa selkänojallisessa toimistotuolissa istuminen. Mikä meille sitten on normaalia? Jos tarkastellaan ihmisen evoluution kehitystä viimeisen miljoonan vuoden ajalta, tästä ajasta 990 000 vuotta elimme metsästäjä-keräilijöinä. Nämä meidän esivanhempamme liikkuivat säännöllisesti leiristä toiseen ja pysyivät hengissä keräilemällä kasveja, metsästämällä ja kalastamalla. Vasta noin 10 000 sitten ihminen alkoi maanvivljelijäksi, ja 200 vuotta sitten teollistuimme. Toimistotuolielämää olemme viettäneet parikymmentä vuotta.
Näiden ajanjaksojen suhteesta saa kuvan, mihin kehomme ja mielemme on pitkän ja hitaan evoluutionsa aikana kehittynyt. Toki metsästäjä-keräilijätkin istuivat, mutta istuminen oli luonteeltaan hyvin erilaista. Kyykyssä, maassa tai jakkaralla istuminen vaatii enemmän kehon hallintaa, mikä auttaa säilyttämään voiman selän ja vatsan lihaksissa. Tuolissa, jossa on selkänoja ja niskatuki, monet ylävartalon lihakset jäävät toimettomiksi.
Vaikka toimistotuolilla istuminen onkin evoluution kannalta luonnotonta, istuminen ja lepääminen ovat ihmiselle jopa tavoiteltavia asioita. Metsästäjä-keräilijän oli vaikea löytää ravintoa, joten kaloreita kannatti säästää niin paljon kuin mahdollista. Ei siis ole ihme jos tuolilla istuminen ja muutenkin kaikenlaisen kuntoilun välttely tuntuu niin houkuttelevalta.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Jos kerran pakollista liikkumista ei tule, ja sen välttely tulee luonnostaan, pitäisikö asentaa työpiste juoksumaton päälle vai alkaa käyttämään toimistotuolia vatsalihasrullana? Tärkeintä on passiivisuuden katkaiseminen pitkin päivää. Tutkimusten mukaan työpäivän jälkeen tehtävät urheilusuoritteet eivät suojaa istumatyön haitallisuudelta. Toki niistäkin on hyötyä, ja palataan siihen hieman myöhemmin, mutta tärkeintä on tauottaa istumista 1 - 3 kertaa tunnissa. Istumisen korvaaminen pelkästään seisomisella ei sekään ole hyväksi, vaan istumisen, seisomisen ja kävelyn välillä olisi hyvä vaihdella siten kuin se itselle parhaiten sopii. Jo se, että nousee seisomaan, saa rasva-aineenvaihdunnan palaamaan suotuisalle tasolle.
UKK-instituutin tutkimuksen mukaan suomalainen työikäinen kerryttää noin 7000 askelta päivässä. Tässä on varmasti ammattikohtaisia eroja hyvinkin paljon. Jos minä jään etätöihin, ja otan lounaan jääkaapista, työpäivän aikana ei kerry askeleita juuri lainkaan. Se tarkoittaa valtavaa ponnistusta vapaa-ajalle, jotta pääsisin edes tuohon 7000 askeleeseen.
Antropologit, jotka ovat tutkineet Tansanian Hadzoja, yksiä harvoja metsästäjä-keräilijäelämää eläviä ihmisiä nykyään, havaitsivat, että heille kertyy noin 17 000 askelta päivässä. Pohjois-Amerikassa elävien Amishien on havaittu kävelevän noin 18 000 askelta päivässä. Tuo on se aktiivisuuden taso, johon kehomme on evoluution saatossa kehittynyt, ja josta olemme nykyisellä elämäntavallamme hyvin kaukana.
Etätöiden tekeminen on tuonut paljon hyvää. Se säästää aikaa, kun ei tarvitse tehdä työmatkoja. Työpäivän aikana voi ajatella ehtivän enemmän, kun lounaaseen ei tarvitse välttämättä käyttää niin paljon aikaa. Mutta onko se lopulta meille hyväksi, että jäämme kotiin tekemään työt, ja jätämme pois mahdollisuuden työmatkan tuomaan arkiliikuntaan tai lounaspaikalle kävelyyn?
Ruotsalainen ylilääkäri Anders Hansen on kirjoittanut Aivovoimaa nimisessä kirjassa liikunnan tuomista hyödyistä ihmisen kognitiivisille kyvyille. Hänen mukaansa fyysinen aktiivisuus parantaa muun muassa muistia, luovuutta, keskittymiskykyä ja stressinsietoa.
Aivoissamme on alue nimeltä hippokampus, joka toimii ikäänkuin muistikeskuksena. Hippokampuksen koko on suurimmillaan noin 25 - 30 vuotiaana, jonka jälkeen sen koko pienenee noin prosentin vuodessa. Tiedeyhteisö on pitkään luullut, että hippokampuksen kokoon ei voi vaikuttaa.
Kalifornialaiset tutkijat huomasivat, että kun laboratoriohiirten häkkiin pannaan juoksupyörä ja hiiret juoksevat siinä, niille alkaa kehittyä uusia aivosoluja hippokampuksen alueelle. Hiirten hippokampukset jopa kasvoivat fyysisen aktiivisuuden ansiosta.
Tapahtuuko sama sitten ihmisillä? No sitä testattiin jakamalla sadan hengen ryhmä kahteen. Toinen puoli harrasti kolmesti viikossa 40 minuuttia kerrallaan nopeaa kävelyä. Toinen ryhmä teki venyttelyharjoituksia kolmesti viikossa 40 minuuttia kerrallaan. Venyttelijät eivät nostaneet sykettään. Vuoden kestäneen kokeilun jälkeen MRI-skannauksessa huomattiin, että venyttelijöiden hippokampus oli pienentynyt 1,4 %. Tämä oli odotettavissa, sillä kuten sanottua, hippokampus pienenee noin prosentin vuodessa. Kävelijäryhmällä hippokampus ei ollut pienentynyt, vaan se oli päinvastoin kasvanut 2 %. Myös muistitesteillä mitattiin, että kävelijöiden muisti parani, kun taas venytteijöiden muistissa ei tapahtunut muutoksia.
Tässä ei periaattessa ole mitään uutta. Vaikka tutkimustulokset ovatkin tarkentuneet, jo Hippokrates sanoi aikanaan (460 - 377 eaa), että kävely on ihmisen paras lääke.
Ihmisten nykyelämän sairaudet johtuvat hyvin monesti siitä, että ihmisen evoluutiota ei ole lainkaan otettu huomioon. Me toimimme siten kuin kehityksemme meitä ohjaa, mutta ympäristössä, johon kehomme ei ole sopeutunut.
Lähteet
Ihmiskehon lyhyt historia, Daniel E. Lieberman
Työikäisten liikkuminen Suomessa
Jos haluat kommentoida kirjoitusta,
voit laittaa viestiä Twitterissä @mikkomikko